ITK'08 tapahtuma on taas ohi. Muutama hektinen, mutta todella mukava päivä takana.
elTRIOlle saatiin rakennettua ihan kiva osasto alakerran avoimet sisällöt torille (A9). Osastolla oli tänä vuonna esillä HAMK/Automaintin toteuttamat hallinosturisimulaattori ja "Speden spelit, Unton Lahdessa tekemiä työympäristöpilotteja sekä FMS-ajokorttikoulutus. Lisäksi pyrittiin tuomaan esille oppiminen työpisteessä -ajatusta sopivasti sosiaalisen median hengessä. Ja tulipahan messuja varten siirrettyä elTRIO weppisivutkin ning-alustan pohjalle rakennettuun upouuteen sivustoon, joka löytyy siis vanhasta tutusta osoitteesta www.eltrio.fi. Speden Spelit aiheutti monia mukavia hetkiä niin osastolla päivystäneille kuin siellä vierailleillekin. Ja tuntuipa muutama ständivieras suorastaan jääneen koukkuun peliin niin että meinasi jo seminaariesitykset jäädä väliin. Hallinosturisimulaattori sen sijaan vaati jo hiukan pidempää perehtymistä ihan kuten oikeassakin elämässä. Salpauksen e-työympäristöt herättivät suurta kiinnostusta - kiitos aina yhtä innokkaan esittelijän. Muutkin teemat selvästi vakuuttivat osastolla vierailleita ja muutamia todella lupaavia keskusteluja käytiin - perästä kuuluu.
Aivan vastapäätä elTRIOn osastoa oli Internetixin ständi. Siellä löytyi se meissä jokaisessa elävä pieni muikku. Ja pienen keskusteluhetken jälkeen selvisi myös Internetixin projektimaailmassa menestymisen salaisuus: puppugeneraattori (päivittämällä sivun syntyy aina uusi kappale huippuhienoa strategia, visio tai hakemustekstiä).
Tänä vuonna ITK:n esityksissä nousi sosiaalinen media sen kaikkine käyttömuotoineen vahvasti esille. Tällä kertaa seminaariväkeä ei todellakaan vaivannut "suutarin lasten kengättömyys" -ongelma. Kuvaa, ääntä, tekstiä tulvi suorana ihmisten kännyköistä ja läppäreistä myös ulkomaailman käyttöön. Ja esityksissäkin paikanpäällä otettiin vahvasti virtuaaliseuraajat mukaan kommentteineen. Pienen aavistuksen tästä kaikesta voi saada vaikkapa ITK 2.0 sivuilta tai esi-ITK-sivuilta tai podcast tervehdyksistä tai sometun jaiku-ketjusta tai ITK:n jaiku ketjusta tai Pekan Sofu ja ITK20 -flicker kuvakavalkaadeista tailuentojen verkkotallenteista (esim. sosiaalinen media oppimisen tukena esitys), jne. Ja löytyyhän ne virallisetkin seminaaripaperit täältä.
Uuden hiukan erilaisen seminaarikokemuksia tarjosi Teemun Arinan ja Sam Inkisen organisoimat epäkonferenssi -sessiot. Osana näitä järjestettiin myös Sometu tapaaminen. Tapaamisessa oli mukaan myös paljon sometu-ningistä tuttuja naamoja, joiden kanssa ei kuitenkaan ollut ihan reaalimaailmassa päässyt vielä vaihtamaan ajatuksia. Hupaisia hetkiä itse kullekin tuli, kun yritettiin yhdistää ningin pikkukuvia ja oikeita ihmisiä omassa päässä toisiinsa. Mutta kummasti verkossa käyty keskustelu oli luonut yhteisen pohjan ajattelulle, josta paikan päällä ei ihan heti tullutkaan loppua. Sen verran puskaradio välitti tilaisuudenkin aikana sometun hyvää sanomaa, että maaginen 300 sometu -käyttäjän raja meni komeasti rikki seminaarin aikana.
Muutama kännykällä ottamani ja Shozulla Picasaan lähetetty kuva elTRIO -osastosta ja vähän muustakin ITK-tarjonnasta tästä.
Ja sitten nukkumaan. Saattaa tänä yönä uni maittaa !
PS. Näin jälkikäteen vielä joitakin ITK-yhteenvetolinkkejä ja esiin nousseita ajatuksia:
- Annen Opeblogi
- Villen blogi
- Pekka haastattelee Juhaa ITK 08 työpajasessiossa
- Tuomo Turjan blogiyhteenveto
- Tiinan digibusiness.fi kommentti
- Oppimisympäristö -blogin yhteenvedot
- Anun ITK-kuulumiset
- Tilaisuuden jaiku viestittely varmassa tallessa
18. huhtikuuta 2008
ITK'08:n jälkihuumassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Flickr/24995133@N08
Facebook/Timo Rainio
Linkedin/timorainio
YouTube/timorainio
Del.icio.us/timorainio
GMail/Timo Rainio
2 kommenttia:
Kiitos Timo yhteenvedosta. Itse en olisi kyllä tähän enää illalla pystynyt :-)
Joo, mukava lukea aiheesta vielä viikon päästäkin :-) Itse asiassa pieni tapahtuman henkinen sulattelu on usein paikallaan, kunhan muistaa vielä palauttaa mieleen keskeisimpiä asioista.
Itseä kiinnosti myös perjantaina pidetty miniseminaari dementikkojen ja muidenkin vanhusten uusista palveluista ja niiden käytettävyydestä. Siitä löytyy lisää blogissani (http://www.tuomoturja.com).
Lähetä kommentti