Aika lailla tarkalleen kaksi vuotta sitten otin käyttöön kokeeksi Google Adsense - mainokset. Tuon jälkeen olen ripotellut muutamalle koeluonteiselle sivulle ja omaan blogiini noita mainoslaatikoita. Googlen palvelu helppo tapa tarjota oma weppisivusto tai blogi mainosmaailman käyttöön. Samoihin mainoksiin perustuu myös monien ilmaisten miljoonia käyttäjiä palvelevien weppisovellusten ansainta ja ylläpito.
Esimerkiksi suosittujen Ning -foorumien hyödyntäjät eivät joudu maksamaan euroakaan palvelun käytöstä, kunhan sietävät jokaisella sivulla vilkkuvat Google Adsense -mainokset. Ja jos eivät siedä, niin muutaman kymmenen euron kuukausimaksulla Ningille sivuston ylläpitäjällä on mahdollisuus joko poistaa mainokset häiritsemästä tai vielä hienompaa kääntää ko. mainospaikan miljoonatulot omaan pussiin.
Oman kokemukseni perusteella en vielä kuitenkaan ihan täysin mainosbusinekseen taida heittäytyä. Kahden vuoden saldona on kerääntynyt Google Adsense tililleni huimat 39,38$.
Toisaalta ei tässä kannata kirvestä kaivoonkaan heittää. Google tarjoaa mahdollisuuden nyt kytkeä myös syötteisiin mainoksia. Jospa sitä kautta maallista mammonaa alkaisi sataa ovista ja ikkunoista. Kokeilen ja raportoin taas parin vuoden päästä josko olisin mystinen sadan dollarin rajapyykki rikottu. Ja jos ei, niin tuovatpahan ainakin hiukan väriä ja sisältöä muuten aika lailla itseään toistavaan syötevirtaani. Sillä se mitä en lakkaa ihastelemasta Google Adsense systeemissä on sen kyky suodattaa kullakin sivustolla näytettäväksi juuri sivuston aihepiiriin liittyviä mainoksia - niitä muutamia kieltämättä joskus hiukan kiusallisia poikkeuksia lukuunottamatta.
